Pidän tauon hoitojen tekemisessä

Hei!

Sormessani on rasitusvamma, jota joudun lepuuttamaan useamman viikon. Tämän vuoksi pidän taukoa hoitojen ja hierontojen tekemisestä ainakin maaliskuun loppuun saakka.  Suosittelen mielelläni hyviä refleksologeja/vyöhyketerapeutteja ja joogahierojia jos kaipaat sillä välin hoitoon.

Talvisin terveisin

Terhi

Share This:

2 kommenttia

  1. Diana Holmström

    12.2.2017 at 07:11

    Hei
    Mainitsit yllä, että suosittelet hyviä vyöhyketerapeutteja. Olen kärsinyt nukkumisvaikeuksista ”koko elämäni” mutta liikunnalla, terveellisellä ruokavaliolla olen kuitenkin saanut asiat kontrolliin. Viime syksynä näitä unettomia öitä rupesi taas tulemaan enemmän kuin pari kertaa kk:ssa. Kokeilin joogaa ja rentoutumista, auttoi. Nyt taas on paha vaihe – herään noin 1 maissa aamuyöstä enkä saa unen päästä kiinni. Tämä voi kestää jopa 5 yötä, ja sitten nukun yön tai kaksi, sitten vaikeita öitä taas toistuvat. Eli, ajattelin kokeilla vyöhyketerapia! Työterveyslääkäri kehotti käyttää kaupan Melatoniini valmistetta parisen viikkoa, muuten ainoa hoito on unilääkkeitä. Unilääkkeitä en halua, melatoniinia olen nyt käyttänyt vähän aikaa. Mutta, en tiedä…. Joten, olisiko joku hyvä vyöhyketerapeutti lähellä Inkoota, esim. Karjaa tai Tammisaari, jota voisit suositella? Kiitos etukäteen. Kiinnostuin sinun sivuista kun oli myös joogaa ja meditaatiota -herätti luottamusta.

    • Hei Diana!

      Monet ovat saaneet vyöhyketerapiasta apua unettomuuteen, joten sitä kyllä kannattaa kokeilla. Karjaalta voisin suositella Heidi Forsmania, http://kehoterapiakorento.fi/ Lisäksi suosittelen rauhallista joogaharjoitusta ennen nukkumaanmenoa. Klo 01-03 yöllä on kiinalaisen lääketieteen mukaan maksan aikaa, eli herääminen aina siihen aikaan voi viitata epätasapainoon maksassa. Tämä ei tarkoita vain fyysisiä asioita, sillä kiinalaisessa lääketieteessä elimet ovat kokonaisuus, johon liittyy myös tunnepuoli. Henkisesti sitä voi kuormittaa muun muassa huoli tulevaisuudesta, tylsistyminen, kärsimättömyys, liiallinen kontrollointi, viha, mielipaha, masennus, liika vaativuus ja tukahdutetut tunteet. Jos jokin näistä kuulostaa tutulta niin suosittelen selvittämään, mistä se johtuu ja voitko tehdä sille jotakin, sekä maksan vahvistamista (ruokavalion kevennys, paljon vihreitä kasviksia, ei alkoholia tai tupakkaa) ja joogaa. Hoitoja en tosiaan itse pysty tällä hetkellä tekemään, mutta voin ohjata maksan meridiaaniin vaikuttavia joogaharjoituksia. Olet lämpimästi tervetullut myös joogatunneilleni, esimerkiksi torstai-iltaisin pidän meridiaanien aktivointiin perustuvaa yin joogaa klo 19.45-21 Lyftessä, tammisaarentie 68 Karjaa.
      Toivottavasti tästä oli sinulle apua!

Vastaa

Kysy ja kommentoi, mutta olethan asiallinen!

*